Tarjoamme perinteisiin pohjautuvaa harjoittelua, jossa opetellaan vaihtelevilla menetelmillä itsepuolustusta, perustekniikkaa, liikesarjoja sekä potkuja ja ottelemista taekwondon säännöillä. Aikaisempaa urheilutaustaa ei tarvitse edellytyksenä harrastuksen aloittamiselle. Taitojen karttuessa niitä on mahdollista mitata salikisoissa, harraste- ja liigatason kisoissa. Koulutamme pitkällä opettajakokemuksella vuodesta 1991 myös taekwondon huippuosaajia kamppailemaan kansallisissa ja kansainvälisissä mestaruuskilpailuissa. Teemme mahdollisuuksien mukaan myös seurojen välistä ja lajien välistä sopimusvalmennusta.

Taekwondo kohentaa kuntoa kokonaisvaltaisesti ja parantaa kehon liikkuvuutta. Se on myös tehokas liikuntalaji, joka tarjoaa iloista seuraa ja yhdessä tekemistä vaikka koko perheen kanssa. Harjoitukset soveltuvat käytännössä kaiken ikäisille. Mukaan voi tulla niin aikuiset kuin nuoret. Lapsilla toivotaan olevan ikää vähintää 6 vuotta.

Harjoittelu paikkamme ovat Espoon keskus, ja Mikkelä. Kaikki lähellä Espoon keskusta.

Uutiset

Syyskauden 2023 uudet taekwondo kurssit

Lajin esittelytilaisuus Koulumestarin koululla